Siirry pääsisältöön

Tietoa työnantajille tuetusta työllistämisestä

 

Kaksi naista ja kaksi miestä, joista toinen pyörätuolissa tutkii ipadia.

Rekrytoi monimuotoisesti

Työelämä tarvitsee monenlaisia työntekijöitä. Ota haastatteluun myös vammaisia ja osatyökykyisiä henkilöitä. Heillä on monenlaista osaamista ja kokemusta.

Vamma tai sairaus ei välttämättä näy päälle päin. Terveyteen liittyvät haasteet voivat tuottaa haasteita työn tekemiselle, mutta näihin on olemassa ratkaisuja. Työtehtäviä voidaan järjestellä, työaika ja -paikka voivat joustaa, työhönvalmentaja voi tarjota henkilökohtaista tukea sekä työnantajalle että työntekijälle. Lisäksi hyödynnettävissä on erilaisia taloudellisia tukia työympäristön mukautuksiin tai toisen henkilön tarjoamaan tukeen.

Kun sopiva työ kohtaa sopivan tekijän sopivin työjärjestelyin, ei vamma tai sairaus ole esteenä työnteolle. Usein järjestelyt ovat suhteellisen pieniä ja henkilö osaa itse neuvoa, mikä tukee parhaiten hänen työntekoaan.

Monimuotoisuus tukee kaikkia työntekijöitä työyhteisössä. Lupa olla oma itsensä työpaikalla luo hyvän pohjan turvalliselle työyhteisölle ja työntekijöiden motivaatiolle. Työyhteisön erilaisuus on voimavara ja kilpailuetu.

Tukea työhönvalmentajalta

Työhönvalmentaja on valmennuksen ja ohjauksen ammattilainen. Työhönvalmentajalta sekä työntekijä että työnantaja saavat opastusta työtehtävien kartoittamiseen, henkilön osaamisen sanottamiseen ja erilaisten tukien hakemiseen. Hän tukee tarvittaessa myös työyhteisöä uuden henkilön vastaanottamisessa.

Työhönvalmennuspalvelun käyttäminen on työnantajalle turvallinen tapa rekrytoida työntekijöitä ja tukea työssä pysymistä. Työhönvalmentaja tuntee asiakkaansa vahvuudet, osaamisen ja pystyy antamaan oikean kuvan työllistyjän työkyvystä.

Työhönvalmennus on henkilökohtainen etuus. Työllistyjän tulee selvittää oma palveluntarpeensa ja mahdollisuutensa työhönvalmentajaan. Työhönvalmentajan voi saada mm. TE-toimiston, eläkeyhtiön, oppilaitoksen, järjestön tai Kelan palveluista. Neuvoa kannattaa kysyä ja hyödyntää palvelua yhdessä!

Hyödynnä tuet

Työnantajan ja työntekijän on mahdollista saada monenlaista tukea osatyökykyisen työntekijän palkkaamiseen. Tukimuodoilla voidaan kompensoida esimerkiksi osatyökykyisen työhön perehdytykseen kuluvia resursseja tai työntekijän työtehon alenemaa. Tuet ovat harkinnanvaraisia etuuksia.


Palkkatuki

TE-toimisto voi myöntää palkkatukea työnantajalle, kun työntekijän vamma tai sairaus vaikuttaa työtehtävistä suoriutumiseen tai henkilö on ollut pitkään työttömänä. Tuki haetaan TE-toimistosta.

Lue lisää palkkatuesta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)


 Työolosuhteiden järjestelytuki

Jos työntekijän vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä tai kalusteita, muutostöitä työpaikalla tai apua toiselta työntekijältä, voi työnantaja hakea työolosuhteiden järjestelytukea TE-toimistosta.

Lue lisää työolosuhteiden järjestelytuesta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)


 Työkokeilu

Työkokeilun aikana työnantaja selvittää työntekijän soveltuvuutta, työkykyä ja jaksamista työpaikalla. Työkokeilu ei ole työsuhde, eikä siitä makseta palkkaa. Työkokeiluun haetaan TE-toimiston, Kelan tai työeläkeyhtiön kautta.

Lue lisää työkokeilusta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Lisätietoa tuista ja palveluista Vatesin sivuilla

Tietoa sinulle

Työn tukena -sivusto

Työn tukena -sivuston kuvituskuva.

Työn tukena -verkkosivusto on luotu erityisesti työnantajille ja työpaikkojen henkilöstön edustajille tiedoksi ja tueksi edistämään työpaikan monimuotoisuutta.

Tutustu Työn tukena -sivustoon

Usein kysyttyä

Moni asia voi mietityttää osatyökykyisen palkkauksessa. Usein kysyttyjä kysymyksiä on koottu Vates-säätiön sivuille. Aiheina mm. palkkatuki, avotyötoiminta ja työolosuhteiden järjestelytuki.

Tutustu kysymyksiin ja vastauksiin

Järjestöjen työllisyysasiantuntijat

Monissa järjestöissä on kohdennetusti tietoa tiettyyn vammaan tai sairauteen liittyvissä kysymyksissä työn näkökulmasta. Ota yhteyttä!

Järjestöjen työllisyyspalveluiden yhteystiedot

Julkaisut

Työhönvalmentaja - osaava ja luotettava kumppani

Työhönvalmentaja-esitteen kansi, jossa neljä ihmistä ja kaksi heistä kättelee.

Lataa työhönvalmentaja -esite (pdf avautuu uuteen ikkunaan)

************************

Muita esitteitä

Vatesin esitteiden kansikuvia

Tutustu Vatesin muihin esitteisiin

Takaisin Tuetun työllistymisen etusivulle

Takaisin ylävalikon www.vates.fi/tyonantajalle -osioon